Oulunsalon Nuorisotilan viikkoturnaus (Oulu)
Oulunsalon Nuorisotalo Mäntypellonpolku 10, OuluJoka päivä on mahdollista kerätä pisteitä eri peleissä. Turnaus on 13-17. vuotiaille nuorille. Eniten pisteitä kerännyt voittaa!
Joka päivä on mahdollista kerätä pisteitä eri peleissä. Turnaus on 13-17. vuotiaille nuorille. Eniten pisteitä kerännyt voittaa!
Pelikasvatuksen ja pelikulttuurin teemaviikon kunniaksi tutustumme perinnepeleihin ja leikkeihin, rakennamme puuhyrriä ja kuulemme arvoituksia. Lopuksi tutustumme Kuopion museon savutuvassa entisajan vapaa-ajanviettotapoihin oppaan johdolla ja jaamme ylisukupolvisesti omia lempileikkejä ja muistoja. Mukana leikittämässä Kallan tyttöjen partioryhmä vetäjineen. Ota siis lapset tai lapsenlapset mukaan ja tulkaa yhdessä mukaan hyvän mielen iltaan! Vapaa pääsy. Kuopion kaupunginkirjasto tuo iltaan tuttuun tapaan aineisto- ja kirjavinkkejä. Aineistoista on pieni kirjanäyttely pääkirjastolla tapahtuman jälkeen.
Peliviikolla järjestämme kirjastolla lautapeli-illan aikuisille ja nuorille. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta, pelien säännöt käydään yhdessä läpi ennen pelaamista. Pelikieli on suomi. Lautapeli-iltaan ei tarvitse ilmoittautua ja mukaan voi tulla myös kesken pelien. Tervetuloa!
Ylivieskassa nuorisotalo Holvissa peliturnaus keskiviikkona 06.11.2024 avoimien ovien aikaan. Avoimet ovet ovat 13-17 -vuotiaille nuorille kello 17:00 - 20:00. Turnauspelinä pelataan selainpeliä “Choose the Darn Right Colour”. Pelissä on tarkoituksena valita nopenevassa tahdissa oikea väri ja peli jatkuu kunnes pelaaja valitsee väärän värin. Peli on helppo oppia ja se palkitsee nopeista reflekseistä, mutta rankaisee välittömästi epäröinnistä. Parhaimman tuloksen saajalle luvassa pieni palkinto nuorisopalveluiden toimesta! Lisäksi peliviikon järjestäjien toimesta koko Suomen parhaan vahvistetun tuloksen saanut pelaaja saa enintään 300 euron arvosta digitaalisia ja lautapelejä. Voittaja voi itse vaikuttaa siihen mitä pelejä saa palkinnoksi (ikärajat huomioiden). Lisäksi kaikkien muiden peliturnausten parhaiden vahvistettujen tulosten kesken arvotaan kaksi 100 euron arvoista digi- ja lautapelipakettia. Tervetuloa!
Livepeli -tapahtuma on koko perheen tapahtuma. Tapahtumassa on ryhmä- ja yksilöpelejä joihin voit osallistua hetken tai koko illan. Illan aikana etsitään myös kirjastotirppaa ja Tuupalan koululuokka on keräämässä luokkaretkeen varoja kahvion muodossa. Ohjelmassa on mm. Pehmokimple, muistipeli, tehtävärasti peli, I wall, Vr- lasit ja lopuksi pelataan porukalla Bingoa. Tule sinäkin mukaan, pelataan yhdessä!
Pinball Unionin Open (FINCS) kisat marraskuun alussa Tampereella. Tämä on osakilpailu Suomen Mestaruussarjaan (Finnish Championship Series - FINCS), mutta huomioithan, että kisa on kaikille avoin ja toimii myös itsenäisenä kisana, eikä muihin osakilpailuihin tarvitse osallistua. Aikataulu: To 7.11. klo 1300 - 2200 Pääkisan karsinta Pe 8.11. klo 1100 - 2400 Pääkisan karsinta La 9.11. klo 0900 - 1300 Pääkisan karsinta La 9.11. klo 1400 - 2400 Pääkisan Finaalit Karsinnat ehtii pelata yhtenä valitsemanaan päivänä, kunhan varaa reilun pari tuntia aikaa. To 7.11. klo 1300 - 2200 Urheiluhullu Pingolf karsinta Pe 8.11. klo 1100 - 2400 Urheiluhullu Pingolf karsinta La 9.11. klo 0930 - 1300 Urheiluhullu Pingolf finaali Pingolf karsinnat ehtii pelata yhtenä valitsemanaan päivänä, kunhan varaa reilun tunnin aikaa. La 9.11. klo 1430 - 2200 Suolaista Sadetta Group Strikes sivukisa Tarkemmin selittäen käytännössä pääkisan karsinnan voi suorittaa torstaina, perjantaina tai lauantaina. Pelaaja on kuitenkin itse vastuussa, että ehtii kaikki suorituksensa pelaamaan, uusia suorituksia ei aloiteta enää lauantaina klo 13 jälkeen. Ei maksimimäärää osallistujissa. Pingolf karsintojen tulokset voi pelata torstaina tai perjantaina aikataulun puitteissa. Pingolfin finaali pelataan lauantaina aamusta. Ei maksimimäärää osallistujissa. Lauantaina pelataan myös pääkisan finaalit 4-hengen ryhmissä, kahden mennessä aina kierroksilta jatkoon, kunnes 4 parasta ratkovat finaalissa voittajan. Finaalista karsinnoissa tippuneille on tarjolla neljän hengen ryhmissä fair strikes kisa. Hinnat: Pinball Union Open 2024 (FINCS) - Main Tournament Player Pass, 25e Pinball Union Open 2023 (FINCS) - Main Tournament Rookie Pass*, 15e Urheiluhullu Pingolf - 20e Urheiluhullu Pingolf rookie pass* - 20e Suolaista Sadetta Group Strikes - 15e *Rookie passin vaatimuksena, että osallistunut alle viiteen IFPA turnaukseen Pinball Union Vakkarijäsenille kolmen euron alennus jokaisesta kisasta. Kisoihin on vapaaehtoista ilmoittautua etukäteen, mutta kaikki kisoihin pääsee pelaamaan myös vain tulemalla paikalle ja lauantaina group strikes kisaan otetaan ilmoittautumiset vain paikan päällä. Ilmoittautumislinkit: Pääkisa: http://matchplay.live/pu24 Pingolf: http://matchplay.live/pu24-upg Alustavat koneet on syötetty matchplayhin,...
Keski-Suomen e-urheilun osaamiskeskittymä järjestää kaksipäiväisen tapahtuman, jossa tarjotaan kävijöille e-urheilualaan liittyvää uutta tutkimustietoa ja tilannekatsausta. Päivien aikana mukana keynote -puhujia e-urheilualan huipulta, Keski-Suomen alueen kehittäjiltä sekä alan tutkijoilta. Tule verkostoitumaan ja tutustumaan e-urheilun maailmaan! Ke 6.11. klo 14-17 Keski-Suomen e-urheilun osaamiskeskittymä: Esport Nexus Jyväskylä -tapahtuma Yleisölle suunnattu e-urheilualan katsaus - teemana: e-urheilun yleisöt ja liiketoiminta Tapahtumapaikka: Jyväskylän yliopiston päärakennus, C5 To 7.11. klo 10-16 Keski-Suomen e-urheilun osaamiskeskittymä: Esport Nexus Jyväskylä -tapahtuma E-urheilualan ajankohtaiset tutkimukset. Tapahtumapaikka: Jyväskylän yliopisto, B348 Puro, kirjasto Ilmoittautumiset ja lisätiedot: www.coesports.gg sekä Jamkin ja Jyväskylän yliopiston -tapahtumasivut (julkaistaan viimeistään 30.9.2024)
Varissuon nuorisotilalla Turussa pelataan torstaina 7.11. koko tilan aukioloajan 13-20. Pelitilan koneilla tarjolla mm. Minecraft, MS Flight Simulator, Among Us ja Gang Beasts. Otetaan myös turnaus peliviikon kisapelistä, Choose the Darn Right Colour. Parhaille paikallisille tuloksille herkkupalkintoja. 9-12 -vuotiaiden vuoro 13-17 ja 13-18 -vuotiaat 17-20.
Tule osallistumaan Choose the right darn color -peliturnaukseen
Tule viettämään peliviikkoa Lauritsalan kirjastossa! Tilasta löytyy PlayStation4 ja Nintendo Switch. Voit myös pelata lautapelejä, kännykkäpelejä, tai kokeilla pulmakuutioiden ratkaisemista. Tervetuloa!
Tule mukaan Visio-Säätiön pelitilaan osallistumaan hauskoihin haasteisiin ja juttelemaan pelaamisesta! Päivä sisältää yhdessä pelaamista, kilpailua, sekä parhaat pelaajat palkitaan! Tapahtuma alkaa kello 15:00 ja loppuu kello 18:00, ovet ovat koko tuon ajan auki halukkaille osallistujille. Tarjolla pientä purtavaa ja juomista. Päivän aikana pääset osallistumaan pelipisteille, joissa on eri haasteita koko tapahtuman ajan kello 18 asti: Valitse oikea väri - peliturnaus Aimlab-haasteet Fortnite Only Up - Haaste Fall Guys Duos VR-pelipiste Erilaisia lautapelejä Tapahtumapaikka toimii: Visio-Säätiö Rentontie 7, 43100 Saarijärvi
Riemu Game Night - konsolipelejä, VR-pelejä, lautapelihuone, peliturnauksia, One Night Werewolf -peli ja mukavaa ajanviettoa. Tapahtuma on päihteetön ja suunnattu 18-29 vuotiaille nuorille."
Nisulan tila vuonna 1876. Nuori nainen on kadonnut ja jättänyt jälkeensä päiväkirjansa sekä joukon kortteja, joita koristavat kasvien kuvat. Mitä on tapahtunut? Minne hän on kadonnut? Pystytkö selvittämään Iidan Kammarin mysteerin? Peliaika: 30 min. Pelaajia: 2-4 Ikäsuositus: 13+ Avoinna ajanvarauksella: ma 4.11.-pe 8.11. klo 16–20, la 9.11. klo 12–16 Osoite: Viitajyvä, Viitaniementie 11–13, 40720 Jyväskylä (Kulku takapihalta lastaussillan kautta. Mysteerihuone ei ole esteetön.) Tee varaus Kilpineidon verkkosivujen kautta osoitteesta: sites.google.com/view/kilpineidon-tarina/home Ennen pelin alkua on lyhyt pohjustus peliin. Tämän jälkeen siirrytään pelitilaan. Viitajyvään kannattaa saapua noin 10 minuuttia ennen peliajan alkua. Tervetuloa ratkaisemaan Kammarin mysteeriä!
Ovatko konsolipelit sinulle tuttuja, pelaatko videopelejä aktiivisesti? Tule testaamaan tietosi erilaisista konsolipeleistä peliviikon tietokilpailussa, voittajalle on luvassa palkinto! Huom! Tietokilpailuun osallistutaan omaa älypuhelinta käyttämällä. Vapaa pääsy.
Sarjispajat ovat torstaisin klo 17–19 Turun pääkirjaston nuorten alue Stoorissa. Vetäjänä on turkulainen sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja Tuuli Hypén. Olet sitten piirtänyt pidempään tai vasta aloittamassa niin tervetuloa mukaan! Peliteemainen sarjakuvapaja yhdistää pelien maailmat ja sarjakuvalliset sisällöt. Suunnittelemme hahmoja ja käsikirjoitamme pelillisiä sisältöjä oman taitotason mukaan - ja tietysti fanitamme hyviä pelejä. Game on!
Tervetuloa viettämään Pelipäivää Limingan kirjastoon! Ohjelmassa lautapelailua, Beebot-robottien ohjelmointia ja voit osallistua peliviikon Valitse oikea väri-turnaukseen.
Tule mukaan simuloituun Magic The Gathering -draft-turnaukseen, johon ei tarvitse itse ostaa boostereita, vaan voit lainata pakkaan tarvittavat kortit kirjaston MTG-kerholta. Draft-pelimuodossa pelaajat rakentavat pakan valitsemalla kortteja kierroksittain jaetusta booster-pakasta. Tämä tarkoittaa, että jokainen pelaaja avaa yhden booster-pakan, valitsee siitä yhden kortin ja antaa loput kortit seuraavalle pelaajalle. Tätä jatketaan, kunnes kaikki kortit on valittu ja pakat ovat pelivalmiita. Turnauksen voittaja saa omakseen turnaukseen rakentamansa pakan kortit. Ilmoittautuminen paikan päällä alkaa klo 16. Tämä on loistava tilaisuus testata taitojasi ja tavata muita MTG-harrastajia Asikkalassa. Älä missaa tätä mahdollisuutta – tule mukaan ja koe jännittävä pelitapahtuma!
Peliviikolla Keravan kaupunginkirjaston Pentinkulma-salissa järjestetään peli-ilta yli 16-vuotiaille. Tarjolla on esimerkiksi monenlaisia tarinallisia ja seikkailuvideopelejä nuorille ja aikuisille Nintendo Switchille, PS4, PS VR, PS5 ja Xbox Series X -konsoleille. Tapahtumasta voi lainata konsolipelejä kirjastokortilla kotona pelattavaksi. Tutustu Kirkes-kirjastojen lähes 2400 konsolipelin valikoimaan: Aikuisten pelikokoelma, nuorten pelikokoelma ja Lasten pelikokoelma HUOM! Valvomme lakisääteisiä ikärajoja ja pelattavien pelien takia tapahtuman ikäraja on PEGI16. Huoltajan tiiviissä seurassa tapahtumaan pääsee kuvaohjelmalain 3v ikärajajouston puitteissa myös 13-15-vuotias. Peliviikko on vuosittain marraskuussa vietettävä pelikasvatuksen ja pelikulttuurin teemaviikko. Kaikki peliviikon tapahtumat: https://www.peliviikko.fi/
Valkeakosken kaupungin nuorisotoimi järjestää Peliviikolla nuorisotiloillaan mahdollisuuden osallistua Peliviikon peliturnaukseen nuorten illan aikana. Nuorten ilta on suunnattu 7 lk.-17-vuotiaille nuorille. Peliviikon tarkoituksena on tuoda erilaisia pelaamisen muotoja tutuksi ja tarjota mahdollisuuden pelata yhdessä - nuorisotiloilla onkin peliturnauksen lisäksi tarjolla tuttuun tapaan mahdollisuus pelata pelikonsoleilla (PS5 / PS4) sekä mm. erilaisia lautapelejä.
Kolmena peräkkäisenä päivänä pelattava eri peleistä muodostuva turnaus. Jokaisesta eri pelistä kerätään pisteitä ja lauantaina viimeisen lajin jälkeen pisteet lasketaan yhteen ja voittaja julkistetaan. Torstaina 7.11. klo 17-19.30 Dirt Rally 2.0 Perjantaina 8.11. klo 17-19.30 Fortnite Lauantaina 9.11. klo 19-21.30 FC24 sekä voittajan julkistaminen